elTrio Päijät-Häme keskittyy tuottamaan avointa, digitaalista materiaalia yritysten ja oppilaitosten tarpeisiin. Hankkeessa on tuotettu erilaista esittely-, markkinointi-, ohjeistus- ja koulutusmateriaalia. Materiaalia on pääsääntöisesti tuotettu yhteistyössä Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa.
Tuotoksien tuoma sisällöllinen lisäarvo on ollut yrityslähtöistä, kuitenkin tämä mahdollistaa oppilaitoksille erinomaisesti eri tasoille soveltuvaa opetusmateriaalia niin nuoriso- kuin aikuiskoulutukseenkin. Tämän lisäksi tuotokset soveltuvat hyvin sekä koko mekatroniikka-alan että niissä käsiteltyjentyötehtävien markkinoitiin, esimerkiksi peruskoulusta valmistuville. Materiaalilla on useasti pyritty selkeyttämään sitä osaamista mitä yrityksen työtehtävissä vaaditaan. Oppilaitosten ja yritysten yhteistyömateriaalilla luodaan myös uutta verkossa oppimisen kulttuuria.
Hanketta ovat ESR-rahoituksen lisäksi rahoittaneet Lakes, Lahden Kaupunki, Hollolan kunta ja Koulutuskeskus Salpaus.
elTrio
elTrio on teknologia- teollisuuden verkko-opetuksen kehittäjäverkosto.
Sen tehtävänä on kehittää uusia e-oppimisen menetelmiä, tuotteita, palveluja ja toimintaprosesseja.
Kehittämistyössä hyödynnetään verkoston jäsenten osaamista ja yhteistyötä.
Tavoitteena on vahvistaa oppi- ja tutkimuslaitosten sekä yritysten ja elinkeinoelämän yhteistyötä.
Verkkosivuston osoite on http://www.eltrio.fi.


