Perusopinnot 3_Kertaustehtävä

Täydennä sana oikeassa muodossa.

Tipi on monessa suhteessa Jaako vastakohta. Hän on aivan isänsä näköinen. Hänellä on pitkät vaaleat hiukset ja aivan yhtä kirkkaan sinis silmä kuin Reiska. Koska hänen tukkansa on aika ohut, sitä pidetään yleensä poninhännä. Mutta juhli Leena laittaa Tipin tukkaan kiharat, ja silloin se saa olla auki. Tipin rauhallinen, harkitseva luonne muistuttaa enemmän Reiskan kuin Leenan luonne.

Alun perin Virtaset olivat sitä miel, että he halusivat vähintään kolme las. Heillä molemmilla on kolme sisarusta, ja heillä oli usein hauskaa yhde sekä lapsena että nyt aikuisena. Mutta olosuhteiden pakosta he ovat kuitenkin päättäneet tyytyä kahte lapse, sillä siitä huolimatta, että Leenalla oli osa-aikatyö ja Reiska auttoi kotitöi, oli pienen lapsen hoito ja työssäkäynti tuntunut hänestä kovin raskaa silloin, kun Jaakko oli ollut pieni. Kun Leena tuli uudestaan raskaaksi, Virtaset sopivat, että tämän vauvan jälkeen ei enää lapsi hankittaisi. Heistä oli kuitenkin tärkeää, että Jaakko saisi ainakin yhde velje tai sisare. On varmasti hyvin ikävä olla ainoa lapsi.

Viikonloppuisin Virtaset viettävät mahdollisimman paljon aikaa yhde. He tapaavat joskus ystävi tai sukulaisi, ja joskus he menevät oma kesämökien luonnon rauha.

Virtasi on yleensä mukavaa yhdessä. Silloin, kun riidellään, tulee useimmiten riitaa kotitöi. Aina silloin tällöin Leena saa tarpeekseen siitä, että perhe osallistuu hänen mielestään kovin vähän oma-aloitteisesti taloudenhoito. Riidat kuitenkin sovitaan melko pian, ja kaikki on taas niin kuin ennen.

Teksti: Koulutuskeskus Salpauksen Perusopinnot 3 -lukemisto, kappale 1, osa C