Mäkisten vapaa-aikaa

Kysely

Vastaa kysymyksiin.

Mäkisten vapaa-aikaa

Mäkisten arkipäivät ovat aika kiireisiä: vanhemmat käyvät työssä ja lapset ovat koulussa ja päiväkodissa. Emilia harrastaa balettia. Hänellä on harjoitukset kahtena iltana viikossa. Yleensä hän menee bussilla harjoituksiin, mutta harjoitusten jälkeen Emilia joutuisi odottamaan bussia aika pitkään ja siksi Juha tai Vuokko hakee Emilian kotiin. Emilia on myös kiinnostunut valokuvaamisesta. Hän sai viime jouluna lahjaksi digitaalisen kameran, ja valokuvien ottaminen on sillä helppoa. Emilia kuvaa mieluiten perhettä, ystäviä ja luontoa.

Topiaksen pääharrastus on jalkapallon tai jääpallon pelaaminen kavereiden kanssa. Hän tykkää myös Aku Ankka –lehtien lukemisesta ja kerää Aku Ankka –julisteita. Topias aloitti julisteiden keräämisen 7-vuotiaana, ja nyt hänellä on niitä jo yhdeksän kappaletta.

Juha pitää luonnossa liikkumisesta. Hän tekee pitkän kävelylenkin ainakin kolme kertaa viikossa. Koska Juha on kätevä käsistään, hän harrastaa vanhojen huonekalujen kunnostamista. Hän ostaa vanhoja, huonokuntoisia huonekaluja kirpputoreilta ja korjaa niitä .

Vuokko harrasti nuorena sulkapallon pelaamista. Hän haluaisi kokeilla joskus tenniksen pelaamista, mutta valitettavasti aika ei nyt riitä siihen. Maanantai-iltaisin hän käy läheisellä koululla työväenopiston jumpassa. Joskus Vuokko käy työkavereiden kanssa teatterissa tai elokuvissa.

Kesällä Juhan ja Vuokon yhteinen harrastus on pienen pihan hoitaminen sekä marjojen kerääminen. Vuokko on kyllästynyt hillojen keittämiseen, joten yleensä hän laittaa marjat pakastimeen.

Juhasta ja Vuokosta olisi mukavaa aloittaa uusia harrastuksia, mutta lapsiperheen elämä on kiireistä ja vie voimia. Välillä kannattaa vain levätä. Heidän mielestään lapsillakaan ei tarvitse olla liikaa harrastuksia.
Teksti: Salpaus / TK