Täydennä päätteet

Uusi tilanne ja suomalainen eivät sovi yhteen

photo © 2009 Russell James Smith | more info (via: Wylio)


Helsinkiläi kadulla sattui surkuhupaisa tilanne. Kuorma-auto ja henkilöauto tulivat vastak lumikasojen kaventa ajoväylällä Eirassa. Jommanku olisi pitänyt peruuttaa, mutta kumpikaan ei suostunut. Niinpä kuorma-auton kuljettaja nousi riitelyn päät rattiin ja puski henkilöautoa ajok keulalla taaksepäin.

Suomalainen on vaikeuk, jos uusi ja yllättävä tilanne ajaa ase, jossa pitäisi luopua jostain. Jostain, mitä on tottunut pitämään saavute etuna, läänityksenä yhteisen hyvän epämääräi alueesta.

Luulisi suomalaisten osaa lumiasiat. Ja hyvinhän ne sujuva niin kauan kuin kyse on hikisestä lapioimisesta, kolaamisesta – teonsana, jota muut kansat kadehtivat – ja lentokenttien puhtaanapi.

Mutta lumi kaventaa väyliä. Se pienentää yhte tilaa. Se ottaa pois.

Tunnustan kuuluv luisteluhiihtä joukkoon. Pariin ottee olen joutunut ladulla keskustel koirien ulkoiluttajien kanssa. Heillä tuntuu olevan vahva käsitys, että talven tulo ja ulkoilureitin kunnostam laduksi eivät voi viedä koirakansalta mitään pois. Jos kesällä sai kulkea polkua koiran kanssa, sitä saa kulkea nytkin, vaikka väylä on kaupungin kunnosta latu.

Periaatte ongelma voisi olla tiedon puute: kaikki eivät tunne järjestyslain 14. pykälää, jonka mukaan koirat eivät saa olla kytkemät eivätkä kytket yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla.
Pohjimmil kyse on kuitenkin siitä, että uusi tilanne kaventaa saavutet etua, omaa osaa yhteisestä. Sehän ei suomalaiselle sovi.

Samassa tilan ollaan muuallakin Helsingissä.

Eräässä liikennevalojen jälkei risteyksessä on sulan maan aikana kolme kaistaa: yksi oikealle käänty ja kaksi suoraan mene. Lumi on kaventanut mutkan niin, että kolme muuttuu valojen jälkeen yllättäen kahd. Tämä ei kuitenkaan estä kolmea suomalaista puske yhtä aikaa kavennukseen. Se väistää, jonka auto ei ole työsuhdeauto.

Runsaan lumentulon vuoksi pysäköinti kiellettiin muuta Helsingin kantakaupungin raitiovaunukaduilla. Katujen reunojen valtavat lumivallit pakottavat pysäköi liian kauas tien reunasta, liian lähelle kiskoja. Raitiovaunu kulku estyy ja liikenne puuroutuu.

Tiistaina Helsingin Sanomat tiesi kertoa, että pysäköintikieltoa ei noudateta. Ei tietenkään.
En usko, että tässä kyse olisi tiedon puutteesta – siitä, että uusia merkintöjä ja liikennemerkkejä ei havait tai että raitiovaunujen ongelmia ei nähtäisi. Jotkut vain tuntuvat ajattel, että kun olen ennenkin pitänyt autoani tässä, tämä osa yhteistä hyvää on saavut etu ja minulle merkitty.

Seuraavan vaalikauden alkae Suomi on yllättävässä tilanteessa. Monen lihavan vuoden jälkeen pitäisi sopia siitä, millaisia säästöjä julkise taloute pitäisi tehdä, jotta yhteinen kassa pysyy kunnossa tulevina vuosikymme.

Meidän pitäisi suostua sii, että uusi asetelma pakottaa luopu joistain saavute eduista. Kestävyysvaje kaventaa väylää. Pitäisi väistää.

1990-luvun alun lama tällaisiin pohdintoi ei ollut aikaa, joten tilantee vältyttiin. Jättilama työnsi pientä ihmistä edellään eikä kysellyt lupaa.

Suomalainen poliitikko tuntee kansa. Tämä näkyy vaalien alla käytä keskusteluissa, joissa on jo moneen kertaan määritelty, mi kaike ei voi tinkiä.

Kyse ei ole taaskaan tiedosta – siis s, että taloudellisia reunaehtoja ja omaa päättäjän vastuuta ei tunnettaisi. Se, joka alkaa puhua yhteisen hyvän kaventa, jää valitse eduskuntaan.
Kevät vie kyllä lumet, vaikka mitään ei tehtäisi. Yhteisen hyvän alue palautuu enti totutt mittoi.

Poliitikkojen oljenkorsi, puhe talouskasvun autuaaksi tekev ja julkisen talouden ongelmat poista voimasta, edustaa strategiana kevään odottelua loppumat syksyn alla.

Tekstilähde: Helsingin Sanomat / pääkirjoitus 20.1.2011
Tehtävä: Koulutuskeskus Salpaus MA