Sanastoharjoitus

Aukkotehtävä

Täytä kaikki aukot ja paina "Tarkista". "Vihje" ja "Vinkki" -painikkeilla saat tarvittaessa apua, mutta pistemääräsi laskee.
Arvaa ja täydennä oikea sana. Voit käydä katsomassa tekstin alla olevasta linkistä.

Google avasi katunäkymät internetiin

Google on avannut internetiin hakuohjelman, jonka voi nähdä katumaisemia.

Ohjelman käyttäjästä , kuin hän kulkisi katua eteenpäin. Näytöllä on kääntyillä ympäri ja katsoa tien olevia rakennuksia eri kulmista.

Googlen katunäkymä on kansainvälinen , joka avattiin vuonna 2007. Aluksi katunäkymiä oli tarjolla Yhdysvalloista. Nykyisin kuvia on monista muistakin maista kuten Italiasta, Espanjasta, Tshekistä, Japanista ja Pohjoismaista.

Katunäkymäpalvelu on tavoin hyödyllinen. Sen voi esimerkiksi katsoa ennen lomamatkalle lähtöä, miltä oma hotelli matkakohteessa . Osoitteen perusteella voi myös vaikkapa, miltä ystävän kotitalo näyttää.

Joissain näkyy myös ihmisiä tai autoja. Ihmisten on tehty epäselviksi, jotta heitä ei tunnistettaisi. Myös rekisterikilvet on samennettu. Kaikki eivät siitäkään ole tyytyväisiä katunäkymäkuviin. Poliisille on tullut useita kuvista, joissa näkyy humalaisia tai vähäpukeisia ihmisiä.

Googlen tarkoituksena ei ole loukkaavia kuvia. Siksi Google pyytää ihmisiä epäasiallisista kuvista, jotta ne voitaisiin katunäkymäpalvelusta.

Googlen katunäkymäkuvat löytyvät www.google.fi/maps. Palvelu toimii Suomessa sekä suomeksi että ruotsiksi.

http://papunet.net 2.3.2010