Lauseenvastikeharjoitus

Täydennä verbi oikeassa muodossa

(Kävellä) vanhuksen muisti säilyy pitempään

Kymmenisen kilometriä viikoittain (kävellä) vanhusten aivot eivät kutistu yhtä paljon kuin muiden, yhdysvaltalaistutkijat ovat havainneet. Lisäksi heidän muistinsa ja muut tiedolliset mielentoiminnot pysyvät kunnossa pitempään.

Aivojen harmaan aineen tiedetään (kutistua) iän myötä. Tämä voi myös aiheuttaa muistiongelmia.

Tutkimuksen alussa tutkijat selvittivät, kuinka paljon 299 keskimäärin 78-vuotiasta yhdysvaltalaista käveli viikoittain. Heidän aivonsa kuvattiin yhdeksän vuotta myöhemmin ja mielentoimintojen heikentymistä selvitettiin vielä neljä vuotta kuvausten jälkeen.

Tutkijat havaitsivat, että noin 9-10 kilometriä viikoittain (kävellä) harmaan aineen tilavuus oli suurempi kuin vähemmän (kävellä) . Lisäksi heillä todettiin selvästi vähemmän muistin ja muiden mielentoimintojen heikentymiä.

Liikunnan ja dementian yhteyksistä on saatu viitteitä aikaisemminkin, mutta kävelyn lisäksi myös moni muu seikka voi selittää nyt (tehdä) havaintoja. Tämän vuoksi tuloksia kannattaa tulkita (varoa) .

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Neurology-lehdessä

ESS 21.10.2010