Rektiotehtävä

Aukkotehtävä

Täytä kaikki aukot ja paina "Tarkista". "Vihje" ja "Vinkki" -painikkeilla saat tarvittaessa apua, mutta pistemääräsi laskee.
Kuutamo

???

Kerran huhtikuussa oli täysikuu ja koko mer peitti jää. Sophia heräsi ja muisti, että oli tultu saare taas ja että häne oli oma sänky, koska hänen äitinsä oli kuollut. Hella paloi vielä valkea ja liekit loimusivat kato, jonne saappaat oli ripustettu kuivu. Hän astui lattia, joka oli hyvin kylmä, ja katsoi ulos ikkuna.

Jää oli musta, ja keskellä jää hän näki hellanpesän avatu luuku ja valkea joka paloi, siinä oli kaksi pesäluukku aivan lähekkäin. Toise ikkuna valkeat paloivat maan sisä ja kolmanne hän näki koko huonee kahtena peilikuvana, matkalaukut, kirstut ja laatikot kannet auki ammottaen, ne olivat täynnä sammal ja lun ja kuiva heinä, kaikki oli auki ja kaike oli pohjana sysimusta varjo. Kallio hän näki kaksi las ja niiden lävitse kasvoi pihlaja. Taivas niiden taka oli tummansininen.

Hän meni takaisin sänky ja katseli valkea, joka hyppeli kato, ja sillä aikaa saari tuli lähemmä mökki. Lähemmäksi ja lähemmäksi. He nukkuivat rantaniityn viere, heillä oli peito lumilaikkuj, ja heidän allaan jää tummeni ja alkoi liuku, lattia aukesi aivan hiljaa railo ja kaikki heidän matkalaukkunsa lipuivat kuun vana. Jokainen laukku oli auki ja täynnä sammal ja pimeä ja katosi ainiaaksi.

Sophia ojensi kätesä ja vetäisi isoäitiä letis, hyvin varovaisesti. Isoäiti heräsi heti. Kuule, Sophia kuiskasi. Minä näin ikkuna kaksi valkea. Minkä takia niitä on kaksi eikä yksi? Isoäiti mietti ja vastasi: Siksi että mei on kahdet lasit, ikkunoi. Hetken pääs Sophia kysyi: Oletko varma, että ovi on kiinni. Auki se on, hänen isoäitinsä vastasi. Se on aina auki, voit nukkua aivan rauha. Sophia kääriytyi peittosa. Hän antoi koko saaren ajautua jää ja siitä horisontti asti. Vähän ennen kuin hän nukahti, nousi isä pane lisää puita pesä.

Kuutamo, Tove Janssonin teoksesta Kesäkirja (1972)