Rektiotehtävä

Aukkotehtävä

Täytä kaikki aukot ja paina "Tarkista". "Vihje" ja "Vinkki" -painikkeilla saat tarvittaessa apua, mutta pistemääräsi laskee.
Täydennä sanan loppu oikein. Mieti rektiot rauhassa!

Työmuisti pätkii jo nuorilla työntekijöilläkin???

Työtä haittaavia muistiongelmi ja keskittymiskyvyn puute kokee noin joka viides. Työterveyslaitokse tutkimusprofessori Kiti Müller pitää erityisen huolestuttava si, että työmuistin pätkiminen on pikkuhiljaa lisääntynyt alle 35-vuotiai, vaikka heillä työmuisti pitäisi toimia parhaiten.

-Kuormitukse liittyy usei asioi. Monet kokevat, että informaatiomäärät ovat niin suuret, että on vaikea löytää oma työ kannalta oleellista tieto. Toinen on jatkuva tietojärjestelmi muuttuminen.

Müller muistuttaa, että työntekijä ei kestä rajattomasti jatkuva muutos. Työterveyslaitoks Työ ja terveys 2009 -tutkimuks mukaan lähes joka toisen työtehtävät olivat kolme edellise vuode aikana täysin muuttuneet.

-Monet ovat kuvanneet, että jos on ollut puolen vuoden opintovapaa ja palaa töi, niin omat työt ovat muuttuneet ja suurin osa työkaverei.

Müller peräänkuuluttaakin jotain tolkku ainaiseen mylläkkään. Jos viidennekse on sen vuoksi pulmia työmuistinsa, tarkkaavaisuutensa, keskittymis- ja oppimiskykynsä kanssa ja luova ongelmanratkaisukyky on heikentynyt, on pelissä myös koko yhteiskunnan kilpailukyky.

Ensin tökkivät arjen pikkuasiat

Aivojen kuormituskyky on ollut hankala mittailla. Työterveyslaitos on kehittänyt uusi menetelmi aivojen rasituksen mittaamise. Aivojen ylirasitus näkyy lopu myös ulospäin.

-Ihminen kyynistyy, muuttuu ärtynee, on jatkuvasti väsynyt tai ei pysty nukku. Hän voi olla myös yliaktiivinen, eikä pysty keskitty tai alkaa unohdel. Voi tulla myös masennusta.

Ensimmäinen merkki on kuitenkin se, että arkisi asioi on hankala järjestellä, vaikka virkeänä niiden sumpliminen olisi vaivaton.

Osa ihmisistä reagoi pääkopan ylikuorma myös oirehtimalla ruumiillisesti.

-Voi olla, ettei henkilö koe olevansa kuormittunut, mutta kärsii jatkuvi niska- ja hartiavaivoi tai selkäkivui.

Viikon hektise työviiko joku selviää pari päivä, mutta jotkut tarvitsevat viiko. Äkillise stressikin toipumisessa on suuria yksilöllisiä eroja.

Jos taas stressi jatkuu kauan, aivot mukautuvat sii, eikä elimistö varoittelekaan enää liian kova vauhdi ennen kuin sairastuu vakavammin.

Voit lukea alkuperäisen tekstin tästä:
Lähde: Radionova 8.9.2010 (STT)