Ohjaustupa
Ohjausta voidaan tarjota eri muodoissa opiskelijan kulloisenkin tarpeen
pohjalta. Ohjaus perustuu luottamukseen, joten sen rakentamiseen on
kiinnitettävä erityistä huomiota. Tutut ja säännölliset ohjausmuodot luovat
turvallisuuden tunnetta ja helpottavat ohjaukseen hakeutumista. Matalan
kynnyksen eräs ohjausmuoto on Tie hoitajaksi –hankkeessa kehitetty
maahanmuuttajaopiskelijoiden ohjaustupa.
Ohjaustuvassa ohjauksen lähtökohtana olivat opiskelijan omat kysymykset ja
oppimistehtävät. Opiskelija saapui ohjaukseen ilman ajanvarausta. Tupa oli auki
kerran viikossa, mutta ohjausta oli tarvittaessa saatavilla myös muina aikoina.
Ohjaustuvan ohjaajina toimivat vuorotellen maahanmuuttajien ohjaava ja
ammatillinen ohjaava opettaja.
Opiskelijan ohjaustupakäynnit kirjattiin niin, että ne olivat myös muiden
ohjaustoimijoiden seurattavissa.
Koska monet maahanmuuttajat eivät olleet vielä Suomessa löytäneet omaa
tukiverkostoaan, toimi viikoittainen ohjaustupa myös sellaisena. Opintojen
lisäksi tuvassa oli mahdollisuus keskustella laajemmin myös muista, kuten
esimerkiksi kotoutumiseen liittyvistä asioista.