Kielituki
Kielituki on suomen kielen opettajan antamaa lisäohjausta työssäoppimisjaksolla.
Ideana on antaa täsmäohjausta niihin kielenkäyttötilanteisiin, jotka ovat
tyypillisiä nimenomaan tietyn alan työympäristölle ja/tai tietyn työpaikan
työkulttuurille. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla kyseessä voi olla
oppimistuokio, jossa harjoitellaan kirjaamiskäytäntöjä vanhusten vuodeosastolla
tai lapsiryhmän leikin ohjaamista päiväkodissa. Tuen pyytäjänä voi olla
työssäoppija tai hänen ohjaajansa.
Tie hoitajaksi -hankkeessa suomen kielen opettaja tutustui työssäoppimispaikan
viestintätilanteisiin etukäteen sekä kartoitti työssäoppijoiden oppimistarpeita.
Onkin tärkeää, että suomen kielen opettaja hallitsee alan keskeisen termistön
sekä ymmärtää, millaisissa työ- ja viestintätilanteissa alalla työskennellään.
Keskeistä on hahmottaa, millaista suullista ja kirjallista viestintää erilaiset
työtilanteet edellyttävät, mukaan lukien vapaamuotoinen kommunikointi
työpaikalla.
Suomen kielen opettaja on mukana aidoissa työtilanteissa työpaikalla
mahdollisuuksien mukaan. Näin oppiminen nivoutuu aitoihin viestintätilanteisiin
ja opiskelijalla on mahdollisuus saada välitöntä tukea ja ohjausta tarpeidensa
mukaan. Opettaja voi tukea opiskelijaa ammattisanaston laajentamisessa, oman
toiminnan sanallistamisessa tai vapaamuotoisen viestinnän hallinnassa suoraan
paikan päällä. Tie hoitajaksi -hankkeessa myös klinikkakouluttajalla oli tärkeä
rooli kielenopettajana työpaikalla.
Työpaikkaviestinnän tilanteita tai kielen rakenteisiin liittyviä kysymyksiä on
hyvä opiskella myös siihen erikseen varattuna ajankohtana. Näin voidaan rauhassa
keskittyä johonkin keskeiseen kielen tai viestintätilanteen ominaisuuksiin ja
käydä niitä läpi. Oppimisen lähtökohtana voidaan käyttää esimerkiksi työhön
liittyvää autenttista materiaalia, tehtävänantoja, oppimispäiväkirjaa, eri
asioiden, roolien ja työkulttuurin kuvausta tai draamapedagogiikkaa, jossa
työssäoppijat eri roolien kautta harjoittelevat työpaikan viestintätilanteita.
Usein ajatellaan, että kielen oppimisessa tukea tarvitsee
maahanmuuttajataustainen työssäoppija. Kielitukea on kuitenkin hyvä tarjota myös
työpaikan henkilökunnalle. Tällöin kyse on siitä, että jokainen työpaikan
toimija ymmärtää, millaisilla keinoilla ja kielellisillä periaatteilla
työssäoppijaa voidaan auttaa kielen opiskelussa työpaikalla. Kukin voi omalta
osaltaan opastaa maahanmuuttajataustaista työssäoppijaa työpaikan omaan
kielenkäyttöön, sanallistaa keskeisiä työprosesseja, kysellä keskeistä
ammattisanastoa, osallistua aktiivisesti vuorovaikutukseen, selittää työpaikan
käytänteitä sekä käytössä olevaa kirjallista materiaalia tai vetää työssäoppijan
mukaan kahvipöytäkeskusteluihin. Näin saavutetaan hyviä oppimistuloksia.